Amppareille Syysturnauksenkin voitto
Julkaistu: 17.09.2017 00.00

Amppareille Syysturnauksenkin voitto

AMPPAREILLE SYYSTURNAUKSENKIN VOITTO

Lauantaina kirjoitettiin pyhäjärviseen jääkiekkohistoriaan uusi sivu, kun Pyhäjärven Pohdin jääkiekkojaoston edustusjoukkue Ampparit onnistuivat voittamaan parin viikon takaisen Eloturnauksen jatkeeksi myös Syysturnauksen. Alun perin turnauksen oli tarkoitus olla tapansa mukaan neljän joukkueen kutsuturnaus, mutta Haukiputaan Ahmojen vetäydyttyä tapahtumasta perjantai-iltana pelaajapulaan vedoten, typistyi tämän vuotuinen Syysturnaus kolmen joukkueen mittelöksi.

Turnauksen avauspelissä Ampparit tasasivat pisteet Kuhmon Kiva HT:n kanssa maalein 4-4 (1-1, 1-1, 2-2) ja voittivat turnauksen päätöspelissä Haapaveden Urheilijat lukemin 7-0 (3-0, 3-0, 1-0). Haapaveden ja Kuhmon välinen kamppailu päättyi puolestaan haapavetisten voittoon tuloksella 6-4 (1-0, 4-3, 1-1). Oman seuran B-nuorista miesten pelien vauhtiin olivat tällä kertaa totuttelemassa Sami Sorvala (s. 2000), Joonas Pönkkö (s. 2001), Topi Halonen (s. 2001) ja Aapo Varis (s. 2000), joka onnistuikin toisena 2000-luvulla syntyneenä pelaajana tekemään maalin Amppareiden pelipaidassa. Ensimmäisenä tuossa maineteossa onnistui Eloturnauksessa pelannut ja maalannut Leevi Tikka (s. 2001).

Amppareiden sarjakausi 2017-2018 käynnistyy tulevana lauantaina 23.9.2017 klo 16.00 kotipelillä Haapajärven Kiiloja vastaan. Tässä kauden avauspelissä otetaan virallisesti käyttöön myös Amppareiden uudet peliasut, joiden hankintaa ovat olleet tukemassa ja mahdollistamassa lukuisat paikkakunnan yritykset, siitä heille suuri kiitos jo tässä vaiheessa! Kyseisille yrityksille onkin järjestetty peliin oma kutsuvierastilaisuus. Toivottavasti yleisökin löytäisi tiensä hallille aina Amppareiden kotipelien aikaan, koska kyllä pelaaminen on tunnetusti mukavampaa kannustajien kannustaessa. Toivotamme kaikki tervetulleeksi Amppareiden mukaan kaudelle 2017-2018!

III-DIVISIOONA POHJOINEN (lohko 7.)

Haapajärven Kiilat (Kiilat)

Haapaveden Urheilijat (HaU)

Haukiputaan Ahmat (Ahmat)

Limingan Kiekko (LiKi)

Oulun Yliopiston Urheiluseura (OYUS)

Pyhäjoen Joki-Kiekko (PJK)

Pyhäjärven Pohti (PyPo)

Raahen Teräs-Kiekko (TeKi)

Suomussalmen Palloseura (SuPS)

Ylivieskan Popula (Popula)

AMPPARIT 2017-2018

MAALIVAHDIT

27 Miikka Haapasaari s. 1983

31 Samuli Rajaniemi s. 1999

32 Matti Huttunen s. 1997

51 Tomi Vuohtoniemi s. 1992

PUOLUSTAJAT

5 Konsta Joro s. 1999

7 Pekka Tikanmäki s. 1995

8 Jari Humaloja s. 1985

20 Juuso Kumpumäki s. 1996

24 Niko Haapio s. 1990

33 Olli-Pekka Majava s. 1989

77 Dennis Tammela s. 1977

HYÖKKÄÄJÄT

10 Joona Laitila s. 1990

13 Jussi Tikanmäki s. 1997

17 Tommi Pöllänen s. 1999

19 Heikki Huttunen s. 1999

21 Jussi Kumpulainen s. 1991

22 Tommi Rönkä s. 1986

26 Vesa-Pekka Rämö s. 1994

73 Norberts Danemanis s. 1990

88 Arttu Pikkarainen s. 1999

Seuran uusimmat

Pyhäjärven Pohti ry /
Jääkiekkojaosto /
Tunturitie 3
86800 Pyhäsalmi
fax (08) 780 229