Ampparit kovalla koetuksella viikonloppuna
Julkaistu: 15.01.2019 00.00

Ampparit kovalla koetuksella viikonloppuna

Ampparit kovalla koetuksella viikonloppuna

Viime viikonloppuna Ampparit aloittivat kevätkauden kotipelit kahden ottelun merkeissä. Lauantaina vastaan luisteli Haukiputaan Ahmat. Peli alkoi Amppareilla vahvasti, kun alle minuutin pelaamisen jälkeen Jari Humaloja teki avausmaalin Jussi Kumpulaisen syötöstä. Vierasjoukkue ei tästä lannistunut vaan pistivät pelin hetken päästä tasoihin. Toiseen erään lähdettiin tasapelissä, mutta pian Ahmat kirivät johtoon kahden maalin verran. Ampparit eivät toisessa erässä pystyneet maalipaikkojaan hyödyntämään ja kolmanteen erään lähdettiin 1-4 tilanteessa, kun Ahmat tekivät vielä yhden maalin erän viimeisillä minuuteilla. Kolmannessa erässä ei kotijoukkue enää pystynyt kirimään Ahmojen etumatkaa jota he kasvattivat vielä yhdellä maalilla. Peli loppulukemiksi tuli 1-5 vierasjoukkueen hyväksi.

Sunnuntaina Ampparit saivat vieraaksi Ylivieskan Populan. Peli alkoi tasaisesti, kun pelin avausmaali syntyi vasta 14 pelatun minuutin jälkeen. Muutamia hyviä maalinteko tilanteita syntyi puolin ja toisin. Toiseen erään Ampparit lähtivät täynnä tarmoa jahtaamaan tasoitus osumaa. Tilanteita riitti, mutta maaliin asti kiekkoa ei saatu toimitettua, paitsi Popula pariin otteeseen. Amppareiden maalilla torjunut Mio Piippo keräili kuitenkin suurimman osan laukauksista parempaan talteen. Kolmanteen erään lähdettiin tilanteesta 0-5 Populan eduksi. Amppareiden taistelutahto ei kuitenkaan lopahtanut vierasjoukkueen johtoasemasta. Popula painosti ottelun kolmannessa erässä ja onnistuikin tekemään maaleja muutamaan otteeseen. Amppareiden ainoaksi onnistujaksi maalin metsästyksessä nousi Jukka Kinnunen tulisella rannelaukauksella. Ottelu päättyi vierasjoukkueen voittoon 1-8.

Emma Ahola

Otteluraportteihin ja sarjatilastoihin pääset tästä.

Seuran uusimmat

Pyhäjärven Pohti ry /
Jääkiekkojaosto /
Tunturitie 3
86800 Pyhäsalmi
fax (08) 780 229