Ampparit ryöstön kohteena
16.1.2017 14:40 Uutiset / Ampparit

Ampparit ryöstön kohteena.

AMPPARIT RYÖSTÖN KOHTEENA

Raahen Teräs-Kiekko teki lauantaina onnistuneen ryöstöretken Amppareiden kotipesään saaden saalikseen kolme todella arvokasta sarjapistettä, pelin päättyessä kolmen pelatun erän jälkeen lukemiin 4-6 (0-2, 3-2, 1-2). Lähtökohta peliin oli sillä tavalla kutkuttava, että voitolla Ampparit olisivat lähestulkoon varmistaneet pudotuspelipaikan kahdeksan parhaan joukossa ja tämä olisi tapahtunut nimenomaan TeKi:n kustannuksella. TeKi:n panoksena taasen oli se, että vahvistaakseen asemiaan kamppailussa pudotuspelipaikasta, niin TeKi ottaisi enemmän kuin mielellään voiton tästä pelistä. Raahelaiset pelasivatkin osittaisen paineen alla virheettömämpää jääkiekkoa kuin Ampparit ja onnistuneen pisteidenhakureissun mahdollisti myös TeKi:n maalivahdin Ville Nousiaisen hyvät torjunnat silloin, kun niitä eniten tarvittiin. Kun TeKi onnistui vielä seuraavana päivänä voittamaan kotonaan Suomussalmen Palloseuran maalein 8-5, niin Teräs-Kiekko kipusikin viikonlopun voittojen myötä pudotuspeliviivan yläpuolelle ja jo neljän pisteen päähän Amppareista. Tällä hetkellä TeKi löytyy sarjataulukosta sijalta 8. ja Ampparit sijalta 5. Tulevana sunnuntaina 22.01.2017 klo 16.00 Amppareilla onkin taas edessään kova kamppailu pisteistä, kun kotipelissä vastaan asettuu Suomussalmen Palloseura. Joukkueet eivät ole tällä kaudella toisiaan vielä kohdanneet. Teräs-Kiekkoa vastaan pelattuun peliin oli yleisöäkin löytynyt paikan päälle mukavasti ja toivottavasti seuraavaankin peliin saadaan mökkiin taas hyvin porukkaa ja sitä myötä Amppareille aina niin tarpeellista kannustusta. Maali- ja syöttömerkintöjä lauantaina ottelupöytäkirjaan kirjauttivat: Tommi Pöllänen (0+2), Mikko Nevalainen (0+2), Joona Laitila (0+2), Heikki Huttunen (1+0), Tuukka Myllymäki (1+0), Jussi Kumpulainen (1+0), Norberts Danemanis (1+0), Konsta Joro (0+1) ja Olli-Pekka Majava (0+1).

III-divisioona Pohjoinen, runkosarja

3885 13.01.2017 19:00 Ylivieska Popula - Cowboys 3-4 Seuranta
3880 14.01.2017 16:00 Haukipudas Ahmat - HaU 2-7 Seuranta
3882 14.01.2017 16:00 Pyhäjoki PJK - SuPS 8-2 Seuranta
3883 14.01.2017 16:00 Sotkamo Soki - LiKi 11-2 Seuranta
3884 14.01.2017 16:00 Pyhäjärvi PyPo - TeKi 4-6 Seuranta
3881 14.01.2017 19:45 Linnanmaa 2 OYUS - Kiilat 13-3 Seuranta
3840 15.01.2017 17:00 Raahe TeKi - SuPS 8-5 Seuranta

 

 JoukkueOVJVJHHTM PMMEP
1. Soki 15 13 1 0 1 142 - 39 103 41
2. LiKi 16 12 0 1 3 123 - 72 51 37
3. Cowboys 17 11 1 0 5 112 - 65 47 35
4. PJK 16 11 0 0 5 110 - 69 41 33
5. PyPo 15 8 2 0 5 102 - 81 21 28
6. HaU 16 8 1 2 5 91 - 83 8 28
7. Ahmat 16 8 0 0 8 104 - 80 24 24
8. TeKi 18 6 2 2 8 88 - 91 -3 24
9. OYUS 17 7 0 1 9 115 - 124 -9 22
10. Popula 16 4 0 1 11 69 - 90 -21 13
11. SuPS 15 2 0 0 13 57 - 116 -59 6
12. Kiilat 17 0 0 0 17 36 - 239 -203 0

 


   
Lisää uutisia
Pohti Hockey
«  Kesäkuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
1234
567891011
12131415161718
19202122232425
2627282930
 
Kategoriat